Wednesday, January 7, 2009

Tennis.fi sivusto uutisoi uusista tennisvalmentajista sivustoillaan. Marraskuussa 2008 valmistui 7 uutta tennisvalmentajaa

Tennis.fi sivusto uutisoi uusista tennisvalmentajista sivustoillaan. Marraskuussa 2008 valmistui 7 uutta tennisvalmentajaa
------
Syksyn 2008 seuravalmentajakoulutus
http://tennis.fi/main.site?action=news/view&id=3968&ngid=10

Syksyn seuravalmentajakoulutukseen osallistui seitsemän valmentajaa eri puolilta Suomea. II-tason valmentajakoulutus alkoi syyskuun alussa ensimmäisellä etäjaksolla, jolloin opiskelijat tutustuivat opetusoppiin kirjareferaatin myötä. Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestetyllä 1.lähijaksolla syvennyttiin tennisvalmentajan pedagogisiin taitoihin sekä tekniikkaan ja taktiikkaan koulutuspäällikkö Pekka Kainulaisen opastuksella. Valmennusharjoituksia seuranneissa palautekeskusteluissa pohdittiin valmennustaidon kehittämistä jokaisen omista lähtökohdista (ydinkeskeinen oppiminen). Tennisliiton valmennuspäällikkö Teemu Purho kertoi opiskelijoille seuratoiminnan kehittämisestä, valmentajien työsopimuksista ja mm. Hyvä Seura –hankkeesta. Ari Aalto esitteli tuleville seuravalmentajille pyörätuolitenniksen sääntöjä, tekniikkaa ja valmentamista.

Opiskelu jatkui toisella etäjaksolla, jonka aikana valmentajakandidaatit kehittivät omaa valmennustaitoaan laaditun kehityssuunnitelman perusteella sekä mm. videoivat ja arvioivat oman valmennustuntinsa. Valmennustietämystä kehitettiin myös tutustumalla kolmen eri valmentajan työhön ja valmennusfilosofiaan. Kolmas kehitystyö liittyi seuravalmentajan toimintaympäristöön: opiskelija selvitti ja esitti oman seuransa organisaation, toimintasuunnitelman ja valmennusjärjestelmän.

Noin kaksi ja puoli kuukautta kestänyt opiskelu päättyi toisella lähijaksolla Pajulahdessa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat valmennuksen näyttökokeen, jonka onnistumista pohdittiin arviointikeskusteluissa. Jakson aikana käytiin kehitystöitä yhteisesti läpi, joka antio paljon hyviä malleja valmennukseen ja seuratoimintaan. Vuoden seuravalmentaja 2007, Pasi Ahti, kertoi kokemuksistaan ja näkemyksistään seuratoiminnan kehittämisestä ja seuravalmennuksesta.

Seitsemän erilaista persoonaa ja valmentajaa teki koulutuksesta rikkaan. Valmentajat totesivatkin yksimielisesti, että parasta antia koulutuksessa olivat kentällä tehdyt yhteiset keskustelut ja pohdinnat.

Valmentajat vasemmalta: Antti Kosonen (ESTE-78), Kai Lehtonen (SaTS), Toomas Jurikivi (GVLK), Jussi Pesonen (OVS), Kristiina Saarimaa (GT) ja Olavi Lehto (TU-38). Kuvasta puuttuu Maria Sovasto (HVP-36).


--------


Tampereen Kaupin kuplahalli kausi jatkuu


17 x 10 euroa = 170 euroa syyskausi ja sama tammikuusta huhtikuun loppuun 2009

Tenniksen pääsivustonamme http://tu38tennis.blogspot.com

--------------------


http://tampereen-tenniskoulu.blogspot.com/

----------------------------------------------------